lauantai 29. joulukuuta 2012

Puoliso testaa!

Jouluherkuttelun päätteeksi puolisoni päätti testata tasoa 1. Nostan hattua tälle päätökselle joka on kytenyt jo jonkin aikaa, lieneekö kuullut aika monta onnistumistarinaa ja kokemuksia joita olen töistä kotiin tuonut...
Seuraa siis luonnostaan hyvän fysiikan omaavan + 5-kymppisen rekkakuskin edistystä kuluvan viikon aikana!
Lähtöasetelmat: paino 84,2 kg pituus 173 cm
valttu taso: Taso 1 (4 Cambridge ateriaa päivässä) ainakin viikon ajan.
tavoite: alle 80 kg
oppiarvo: jaksaako tällä kalorimäärällä, millainen olo, mitä tuloksia ja tuntemuksia???


lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulukinkku

No niin, vain muutama yö niin aatto on käsillä. Kinkku on sulumassa, lahjat kääreissä ja kuusi odottaa koristelua. Tänään jo varaslähtö herkutteluun kun koko rakas sisarkatras kokoontui. Onneksi yksi heistä, Cambridge Ohjelman TJ on viisaasti antanut seuraavan neuvon: älä murehdi joulun ja uuden vuoden välistä aikaa, enemmän merkitystä on uuden vuoden ja joulun välisellä ajalla!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Cambridge Mojito smoothie!


Viikonloppu kului työn merkeissä. Suuri joukko valmentajia sai mega-annoksen tietoa painonhallinnasta ja laihdutuksesta alan asiantuntijalta professori Pertti Mustajoelta. Kouluttajamme Jenni ja TJ Annika antoivat arvokasta tietoa ryhmävalmennuksesta. Oli ihanaa tavata sekä uusia että "vanhempia" valmentajia. 
Kaikille maistui myös Cambridge Mojito Smoothie. Siitä tulee hitti!



maanantai 5. marraskuuta 2012

Mainio maanantai!

Aamuruhkan (sen keittiöpöydän äärellä taphtuvan) jälkeen työpäivä maanantaikokouksineen, viestityksineen ja sunnitteluineen. Suoraan töistä joogaan, sieltä autuaana pizzalle perheen kanssa. Kotiin ihastelemaan tyttäreni ihanaa luomusta, toisen tyttären kanssa preppaamista uskonnonkokeeseen. Lahjakkaita lapsia ja huolehtiva puoliso = arjen aarteita!
Mielessä pyörii huominen, Martin Luther, paavit ja patriarkat. Aika sammuttaa kovalevyt.

Marilyn by Hanna

Kakku ei ole vaarallista painonhallinnassa, se kun ei ole arkiruokaa :)

Vastustamaton, vai mitä?






lauantai 3. marraskuuta 2012

Pikkumusta

Tällä viikolla on tapahtunut paljon! On ollut kilpailujen voittajien julkaisua, ideointia, uusien kilpailujen käynnistystä ja juhlamatkan suunnittelua.

Mistä löytää pikkumusta tai gaala-asu Englantiin suuntautuvalle matkalle? Entä 70-luvun teemaan sopivia asuja? Slimmer International lähestyy. Matkalle lähtee mahtavan painonpudotuksen toteuttanut Marjo ja monta upeaa valmentajaa ja suureksi ilokseni sain itsekin mahdollisuuden osallistua!

Pikkumusta ja gaala laittaa taas rimaa vähän korkeammalle, aika ottaa itseään niskasta kiinni niin mekko istuu napakasti!

Pikkumustasta mieleen tulee pikkujoulu. Glögin ei onneksi tarvitse sisältää kaloreita, testasimme Cambridge Summerberry & glögimauste kombinaatiota ja hyvältä maistui!



keskiviikko 24. lokakuuta 2012

MM tai SM


Aikomukseni oli kirjoittaa jo maanantaina kun mielessäni oli Cambridge-työn parissa vietetty messuviikonloppu. Kuinka ollakkaan onkin jo keskiviikko! Mainio Maanantai, MessuMestari ja Manic Monday jääköön sikseen kun päivän lyhenne olikin yllättäen Cambridge SM!

Suomen Cambridge laihduttaja on jo valittu, Englannissa järjestettävä International  Slimmer of the year lähestyy ja Marjon ja hänen matkaseurueensa  matkaa valmistellaan parhaillaan. Mukaan lähtee Marjon lisäksi hänen loistava valmentajansa Nina, toimitusjohtajamme ja 10 syksyn Cambridge kisan voittanutta valmentajaa.

Toimiston omaan mestaruuskisaan osallistuminen ei vaatinut pudotettuja kiloja joskin me sovellamme toistuvasti ohjelman eri tasoja. Tänään suorituskestävyyttä testasivat ainakin Taso 3 ja Taso 5-6 :)
Iltapäivän auringonpaisteessa suuntasimme kohti urheilukenttää Cambridge neliotteluun. Kylmässä viimassa heitimme saapasta, hyppäsimme korkeutta ja pituutta ja kruunasimme kisan kentän kierroksella Cambridge-lippu viestikapulana. Hauska happirikas iltapäivän virkiste jossa samassa selvisi meissä piilevät urheilulahjakkuudet ja kilpailuvietti. Jatkoa suunnitellaan jo!
Kenties osallistujoita on pian sadoittain ja onnistumme saamaan yleisöäkin. Tervetuloa mukaan!






maanantai 15. lokakuuta 2012

Plussan puolella

Tänään pelkkää plussaa!

+ 2 tuntia yöunta
+++ aurinko paistoi!
+ asteita (vielä)
+ 1,2 kg eilisestä (ihan oikein! ei miinusta, ei sureta kun ihan normaaliheilahdus viikonloppuna)
+ jogurttia jääkaapissa joten sain sekoittaa Cambridge pirtelön siihen
+ koira käyttäytyi hyvin lenkillä
+ sain houkuteltua teinityttäreni pyöräillen kauppaan
+ maistuva ja terveellinen wokkilounas
+ kivoja sähköposteja
+ hyvä ystävä soitti
+ meditoin
+ pesin pyykkiä
+ kävin salilla
+ vanhemmat hyväkuntoisia ja auttavaisia
+ sunnuntait on ihania

perjantai 5. lokakuuta 2012

Täti x 9

Viime perjantaina pohdin pullojen ja pullien oikeita annoksia, tänään voin todeta että pullani ovat hyvin uunissa! Lapseni ovat jo aikuisiän partaalla, itsenäisiä ja omatoimisia. Voin tehdä töitä järjestämättä lastenhoitoa, matkustaa sekä lomille että työmatkoille ilman suurempia järjestelyjä, saan nukkua yöni ilman katkoksia, voin harrastaa tai löhöillä.

Kiitolliset ajatukseni saivat siipensä kun tänään tulin yhdeksännen kerran tädiksi ! Siskoni synnytti esikoisensa Oslossa. Palan halusta kuulla hänen kokemuksistaan!  Odotan mielenkiinnolla millaiseksi koki tämän mullistavan koetuksen aktiivinen, aina positiivinen pikkusysterini. Tervetuloa uusi tulokas!

tunnistat mahdollisesti kasvot Kuntoon Cambridgella esitteestä :)

perjantai 28. syyskuuta 2012

Perjantaipullo vai perjantaipulla, annoskoko on ratkaiseva

Perjantai, viikonloppu edessä. Monille odotettu ja jollain tapaa juhlistettu päivä. Kenties rankka työviikko suoritettuna ja jonkinlaista palkitsemista luvassa. Ennen ostin aina karkkia perjantaisin. Siitä tuli rutiininomainen tapa josta en koskaan uskonut voivani luopua. Hassusti kuitenkin karkkimäärät vain kasvoivat viikkojen saatossa, lopulta perjantaita juhlistivat sipsit, pullakahvi ja vielä karkit päälle. Viimeisiä namuja syödessä ne eivät edes enää maistuneet ja lauantaiaamut olivat ankeita.

Voin vain kuvitella miltä tuntuu jos juhlistamisen tekeekin alkoholin avulla. Ihan samoin määrät kasvavat varmaan viikkojen kuluessa ja juhlatunnelmaa on aina vain vaikeampi saada. Puhumattakaan lauantain voinnista kokonaisen pullon tyhjennyttyä. Valitettavan ja yllättävän tavallista Suomessa.

Annoskoko onkin harjoituksen asia. Nyt osaan elää perjantait ilman karkkivuoria. Vaikeampaa onkin ruuan kanssa varsinkin kotona,  kun kattilat ja pannut laitetaan pöytään ja lisäannoksia on helppo ottaa. Nälkä kun kasvaa syödessä vaikka tiedän ettei se nälkää ole vaan pelkkä mielihalu. Kotikeittiöönkö sitten keittäjä joka laittaa lautaselle juuri sopivan annoksen lautasmallin mukaan? Itsehän olen se keittäjä joten taidanpa muuttaa rutiinejamme jättämällä kattilat liedelle ja laittamalla vain lautaset pöydälle. Viikonlopun harjoite!



Piloxing & Get Happy Now

Vauhdikas Piloxing tunti takana, tänään tuli todella hiki! Näen jo miten pitkiksi ja sutjakkaiksi jalkalihakset muotoutuvat. Kotiina tultuani tilasin kirjan joka tekee minut onnelliseksi 10 minuutissa ja pitää minut onnellisena loppuelän! Kirjoittajana Joseph McClendon III.

torstai 27. syyskuuta 2012

5S


Näin kertoo Wikipedia: 5S on Japanissa kehitetty työpaikkojen organisointiin ja työmenetelmien standardointiin keskittyvä menetelmä, jonka tavoitteena on kasvattaa työn tuottavuutta. Tähän pyritään välttämällä kaikenlaista hukkaamista ja tuhlaamista, poistamalla ei-arvoa tuottavaa toimintaa, sekä parantamalla laatua ja turvallisuutta, sekä luomalla visuaalisesti miellyttävä ja tehokas työpaikka. Tämän toteuttaminen on Cambridge Ohjelman toimistolla ollut vireillä jo jonkin aikaa. Parhaillaan teemme kaikki omaa työjärjestystämme.
Mainio menetelmä jonka toteuttaminen kotonakin toisi varmaan paljon iloa ja hyötyä! Vaatii tavoitteellista suunnittelua ja seurantaa, vanhoihin uriin kun on niin helppo palata. Tarvitaan kaikkien osallistumista ja asiasta innostumista - haastavaa sekin kun kotona on kaksi teinitytärta, paljon matkusteleva puoliso, koira ja kaksi kissaa. Ensimmäinen ja toinen S eli sortteeraus ja systematisointi edelsi meillä tapahtunutta kolmatta S:ää, tänään kotiin tilattua siivousta. Arjen luksusta kun saa tulla töiden jälkeen vastasiivottuun kotiin. Ihanaa!
Voisiko 5S olla ratkaisu myös muunlaiseen kaaokseen johon välillä luisun? Tuleeko tästä apu huonoihin ruokailutottumuksiin, liikkumattomuuteen ja  painonhallintaan? Lukiessani menetelmän viimeisetkin ässät eli standardisointi ja seuranta olen valmis testaamaan. Huomenna sovellan omaan työpäivääni.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Morgonstund har guld i mun

Aikainen lintu se madon nappaa ei sano ihan samaa kuin otsikko. Heräsin puolitoista tuntia ennen suunniteltua herätystä, laiton lenkkivaatteet päälle ja lähdin vielä pimeään aamuun. Jotenkin ihanaa olla liikenteessä ihan yksin. Hölkkä sujui tänään odottamatton kevyesti joten päätin tehdä suunniteltua pidemmän reitin. Olin suunnattoman iloinen saavutuksestani! Ensimmäisen kerran jaksoin juosta näin pitkän matkan! Loistava alku tälle päivälle. Nyt vielä mieliaamiaiseni, oma happy meal: Vaniljanmakuista Cambridge pirtelöjauhetta sekoitettuna rahkaan jonka notkistan vedellä. Päälle vielä omasta puutarhasta poimittuja, soseutettuja eko-karviaisia ja tietenkin iso mukillinen tummaa kahvia. I`m happy!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Onnen onkija

Täysin noviisina blogimaailmassa lähden nyt jakamaan ajatuksiani onnesta. Löytyykö se arjessa työstä, perheestä, ystävistä, harrastuksista tai matkoilla? Vai onko se vain aina edessämme huomaamattamme sitä.